fbpx

Bat.Power metsä nousee Tampereelle toukokuun lopussa

Reforest Finland Oy ja Bat.Power Oy luovat yhdessä uusia hiilinieluja Suomeen metsittämällä jättö- ja hukkamaata vastuullisesti ja läpinäkyvästi.

Reforest istuttaa Bat.Powerille metsän, jolla hyvitetään yrityksen hiilijalanjälkeä. Toukokuun lopussa istutettava Bat.Power-metsä sijoittuu Tampere-Jyväskylä -tien läheisyyteen.

Uudet metsät istutetaan Tampereen kaupungin alueelle, joille kaupungilla ei ole suunniteltua käyttöä. Lähellä moottoritietä olevat alueet eivät sovellu kaavoitettavaksi ja tulevaisuudessa metsä on esteettisesti kaunis ja toimii myös äänivallina. Jokaisesta uudesta hiilinielusta teetetään Luonnonvarakeskuksen hiilinielulaskelma, josta selviää alueen sitoman hiilidioksidin määrä.

”Paikallisten hiilinielujen luominen on loistava yhteistyömalli, josta hyötyvät sekä alueen yritykset että kunnat. Haluamme tehdä päästöjen hyvittämisestä mahdollisimman konkreettista ja selkeää jotta yhä useampi yritys osallistuisi ilmaston puolesta tehtävään työhön. Konkreettisen teon lisäksi tärkeässä roolissa on lisätä näkyvyyttä Bat.Powerin kaltaisille yrityksille, jotka systemaattisesti mittaavat ja vähentävät oman toimintansa aiheuttamia päästöjä.” toteaa Reforest Finland Oy:n toimitusjohtaja Atte Borgenström

Bat. Power Oy toimitusjohtaja Tommi Järvinen kertoo olevansa hyvin innostunut läpinäkyvistä ja ymmärrettävistä päästökompensointi-innovaatioista. ”Haluamme toimia yrityksenä vastuullisesti ja olla mukana ilmastotalkoissa tavalla, joka on konkreettista ja tehokasta.” Bat. Power Oy haluaa omilla toimenpiteillään jatkuvasti vähentää tuotteiden, pakkausten ja palveluiden sekä logistiikan hiilijalanjälkeä. ”Olemme myös laatineet yrityksen Ympäristöpolitiikan, joka on luettavissa kotisivuillamme www.batpower.fi” -toteaa Tommi.

Lisätietoja:

Atte Borgenström
Reforest Finland Oy
Toimitusjohtaja
+358 40 450 7660
atte.borgenstrom@reforest.fi

Tommi Järvinen
Bat. Power Oy
Toimitusjohtaja
+358 400 638 689
tommi.jarvinen@batpower.fi