Suomalainen lifestyle-verkkomedia Stara ryhtyy kompensoimaan dataliikenteestä aiheutuvia päästöjään. Reforest Finland oy on tehnyt sopimuksen Staran kanssa puiden istuttamisesta Pirkanmaalle. Istutettavien Uusien puiden määrä riippuu verkkosivuston kävijämääristä.
– Haluamme olla maan vähäpäästöisin verkkomedia, ja aloitamme hankkeen nyt istuttamalla yhden puun jokaista 100 000 sivulatausta kohti. Verkkomedioiden päästöjen selvittäminen on haastavaa, mutta jostain täytyy aloittaa. Meille on tärkeää, että puut istutetaan lähelle ja että hanke toteutetaan mahdollisimman läpinäkyvästi. Lukijat näkevät jatkossa puidemme sijainnin kartalla QR-koodin perusteella, Staran toimitusjohtaja Jocka Träskbäck kertoo.
Tällä hetkellä Staran verkkosivustolla on keskimäärin 4,5 miljoonaa sivulatausta kuukaudessa, eli puita istutetaan 45 kuukautta kohti. Toistaiseksi on sovittu 410 puun istuttamisesta, mikä poistaa Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan ilmakehästä yhteensä 121 tonnia hiilidioksidia puiden 60 vuoden elinkaaren aikana. Jokaista 100 000 sivulatausta kohti istutetut uudet puut siis poistavat ilmakehästä 295 kiloa hiilidioksidia. Päästöjä kompensoidaan Reforestin alueella Lempäälässä.
– On mahtava saada yhteistyöhön mukaan Staran kaltainen edelläkävijä. Vaikka dataliikenteestä aiheutuvien päästöjen laskenta on hyvin haastavaa, on parempi aloittaa heti, kun olla tekemättä mitään. Uskon että hankkeella voi olla myös positiivinen vaikutus dataliikenteen päästöihin liittyvän tietoisuuden lisäämisessä. ICT-sektorin päästöjen on arveltu maailmanlaajuisesti jo olevan suuremmat kuin koko lentoliikenteestä aiheutuvat päästöt. Näiden päästöjen vähentämisessä on avainasemassa myös energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvan energia käyttö esimerkiksi konesaleissa. Reforestin toimitusjohtaja Atte Borgenström sanoo.
Verkkomedia Staran toimitus sijaitsee tällä hetkellä Tampereen Kehräsaaressa, jolla on oma vesivoimalansa viereisessä Tammerkoskessa. Toimituksen käyttämä sähkö tuotetaan siis puhtaasti saman kiinteistön alueella. Toimituksessa suositaan lisäksi etätöitä, jolloin työmatkojen päästöt minimoidaan.
Lisätiedot
Atte Borgenström
Toimitusjohtaja
Reforest Finland OY
atte.borgenstrom@reforest.fi
Puh. 040 4507660
Jocka Träskbäck
toimitusjohtaja
Stara Media Online Oy
jocka@stara.fi
Puh. 0500 660 869